Sivut

28. heinäkuuta 2011

Yksi projekti valmis - nyt meillä on vihdoin työpöytä!

Vuoden päivät odotti tämäkin pöytäprojekti tekijäänsä, mutta nyt se on valmis ja oi miten siitä pidän! Pöytä ei ollut to do -listallani kovinkaan korkealla, sillä omakotitaloasujan arkeen kuuluu paljon muutankin, varsinkin, jos on muuttanut aavistuksen keskeneräiseen kotiin (vuosi sitten, heh), mutta nyt täytyy sanoa, että olen tyytyväinen lopputulokseen. Pöytä sopii mielestäni meidän kodin sisustukseen kuin nenä päähän. Tällä hetkellä pöytä ja siinä oleva työpiste sijaitsee olohuoneen nurkassa, sillä meillä ei ole vielä varsinaista työhuonetta, koska kotimme toinen kerros on kesken.

Kuinka pöydän kunnostus tapahtui? Tässä siitä lyhyesti:
- ensin irrotettiin vanha pöytälevy ja hiottiin vanha maali pois (paitsi laatikoista, joissa oli ongelmia)
- sen jälkeen maalattiin valkoiset osat pohjusteella ja Helmi kalustemaalilla (ns. perusvalkoinen) niin että saatiin tasainen pinta
- ostettiin uusi pöytälevy (Bauhaus -> mäntyliimapuulevy)
- katkaistiin pöytäsirkkelillä levy oikean levyikseksi ja hiottiin terävät reunat hiomapaperilla
- maalattiin levy puuvahalla mustaksi kertaalleen
- osien annettiin kuivua (tosin meillä venähti kuivumisaika kuukaudeksi, kun tuli muita kiireitä)
Kuva pöydästä ennen: pöytä oli ystäväni ruokapöytänä
ja sittemmin meillä raksapöytänä ennen kunnostusta.
- liimattiin puuliimalla osat, jotka sitä tarvitsivat ja hiottiin taas reunoja
- maalattiin puuvahalla pöytälevy toiseen kertaan.
- spraymaalattiin laatikot ulkopuolelta ja käsiteltiin savun värikseksi sisäpuolelta (puuvahalla)
- kasattiin ja kannettiin sisälle.
- otettiin pöytä käyttöön ja tykästyttiin.

Puuvahana käytimme mustaa Supi saunavahaa, jota oli muualta jäänyt ylitse ja pöydän pinnasta tuli ihan mieletön. Toimii :)


9 kommenttia:

  1. Tuli kyllä kaunis! Ja värityskin on mun mieleen, se on oikeastaan aika saman tyylinen ku mun tuunaama peilipöytä. Pitääpä postailla muuten sekin joku päivä ku sais aikaseksi. Miten tämä kesä onkaan niin kiireistä aikaa! Ja voin vaan kuvitella miten omakotitalossa riittää kesäisin puuhaa :). Mukavaa loppukesää!

    VastaaPoista
  2. Voi miten hieno siitä tuli! Itse tehdyssä/ kunnostetussa on kivaa se, kun siinä on aina joku juju. Jos ei muuta, niin itse tietää mihin kohtaan maali tarttui vähän huonosti tms... Valmiina ostettu on joskus vähän tylsää, tasalaatuista, ei käännä katsetta puoleensa läheskään niin usein kuin itse tehty. Hyvässä ja pahassa ;)

    VastaaPoista
  3. Saila: Kiitos :) ja laitahan ihmeessä kuvia siitä sun peilipöydästä :) Tulen sitten kurkkimaan :) Kivaa kesää sinulle ja perheellesi myös!

    Onnen Omenia: Kiitos kiitos. Olet kyllä ihan oikeassa. Tässä pöydässä näkyvät eletyn elämän jäljet vaikka sitä on kunnostettukin. Ajan patina ja sopiva määrä kolhuja tuo kivasti särmää :)

    VastaaPoista
  4. On kyllä tosi nätin näköinen ja mikä sen paremmalta tuntuu kuin luoda jotain kaunista omilla käsillä.

    VastaaPoista
  5. Pöydästä tuli todella upea! aivan teidän näköinen<3

    VastaaPoista
  6. Onnistunut uusi pöytä teillä, hienolta näyttää :) Ja orkidea kukkii ihanasti myös, nimimerkillä omat on karussa kukkimattomuusvaiheessa menossa!

    Terveisin uusi lukijasi Riikka :)

    VastaaPoista
  7. Riikka: Kiitos. Tästä on kyllä tullut yksi lemppareistani, kunnostamiseen meni niin paljon meni kallisarvoista aikaa ja nyt lopputulos miellyttää omaakin silmää :)

    Ja pakko myöntää: tuosta orkideasta oikeata ovat vain lehdet ja varret. Kukkavana on muovinen (tällä hetkellä kun orkideani ei ole kukassa)...

    VastaaPoista

Hei, luen mielelläni kommetteja. Jätä ihmeessä omasi :)