Sivut

31. joulukuuta 2011

Uuden vuoden toivotukset

Kuva tällä kertaa Microsoftin clipart gallerysta,
kun oli niin sievän värinen :)
Hurjaa vauhtia meni tämäkin vuosi, melkein en itse perässä ehtinyt. Vuonna 2012 odottavat siis uudet kujeet ja toivonkin, että olisin vuonna 2012 hurjan paljon rohkeampi kuin tänä kuluneena vuonna. Liian moni asia on jäänyt tästä vuodesta harmittamaan, kun en ole "uskaltanut" heittäytyä tai tehdä asioita, joista oikeasti nautin. Olen vaan valittanut ja pyöritellyt ideoita pääni sisällä. Eikä pelkkä ajatus vielä vie minnekään. Pitää oikeasti uskaltaa ottaa askeleita kohti haaveita.

Meidän perheen pikkuihminen täyttää heti vuoden alussa 3 vuotta ja kaippa sekin on minulle jonkin sortin kriisi. Missä välissä minun vauvani kasvoi 3-vuotiaaksi?

Näiden lisäksi muitakin isojakin kysymyksiä on: jatkaisinko opinnoissa syvemmälle sisustuksen maailmaan ja kenties sieltä yrittäjyyteen vai pysyäkö tutulla ja turvallisella mukavuusvyöhykkeellä ammattilaisena projektinhallinnassa, jota nyt teen leipätyökseni tietojärjestelmäprojekteissa. Kunpa joku muu voisi päättää minun puolestani :)

Sen tiedän, että mitä todennäköisimmin jatkan jollakin tapaa sisustusopintojen parissa - keväällä alkaa valaistuskoulutus, johon mielin kovasti osallistua. Lisäksi olen selvitellyt muita jatko-opintomahdollisuuksia. Ne vaan tuppaavat olla tiukassa ja vaikeasti saavutettavissa perheelliselle ja kokopäivätyössä olevalle. Mutta eihän sitä koskaan tiedä. Jos ei yritä, ei voi koskaan onnistua.

Blogia jatkan edelleen ja toivon, että saisin vuoden alusta vihdoinkin niitä muutoskohteita näytille. Olette niitä kovasti toivoneet. Kiitos kaikille lukijoilleni tästä vuodesta. On ollut mielenkiintoinen vuosi teidän kanssanne.


Ihanaa uudenvuodenjuhlaa kaikille, ja runsaasti rohkeutta vuoteen 2012! 

Toteutetaan ne unelmat - tai ainakin yritetään :)

7 kommenttia:

  1. Ihanaa uutta vuotta ja hurrrrjasti uskallusta toteuttaa mielessä kutkuttavat unelmat! Itse jännään, millaiseksi "uusi kotini" vuoden aikana muokkautuu. Valkoista, valkoista, valkoista ja lisää valkoista ja sitten ripaus mustaa. Ehkä jopa hieman harmaata, kenties?

    -Inanaa-
    http://whitefresh.blogspot.com

    VastaaPoista
  2. Inanaa: Kiitos, ja oikein inanaa uutta vuotta sinnekin :) kiva blogi sinulla!

    VastaaPoista
  3. Hyvää Uutta Vuotta sinullekin! Toivottavasti pääset jatkamaan opintoja, sinulla selvästikin on sisustamisen taito hyppysissä : )

    VastaaPoista
  4. Heippa, hyvää uutta vuotta ja tsemppiä valintoihin! :) Niin, ja kiitos kauniista sisustusblogista, olen käynyt täällä ihastelemassa aiemminkin,ja ajattelin nyt jättää merkin käynnistäni...

    VastaaPoista
  5. Ginger: Kiitos :) Jätä ihmeessä toistekin kommentteja :) Ihanaa vuoden alkua sinulle.

    VastaaPoista

Hei, luen mielelläni kommetteja. Jätä ihmeessä omasi :)