Sivut

26. tammikuuta 2013

Vastauksia kysymyksiin

Tässä vastauksia kysymyksiin, joita Kristallin hohtoa -blogin Cride laittoi. Lopussa pitäisi keksiä 11 kysymystä ja lähettää eteenpäin muille blogeille. En keksinyt nyt muita blogeja, kun on tuo blogien lukeminen jäänyt viimeisen vuoden aikana tosi vähälle, mutta alla vastaukseni Criden kysymyksiin. Ja lopussa uusia kyssäreitä vapaasti otettavaksi.




1. Mikä sai sinut aloittamaan bloggaamisen?

Aloitin bloggaamisen jo vuonna 2006 ja silloin se alkoi ihan puhtaasti ammattillisessa mielessä (it-ala) kiinnostamaan. Ensimmäinen blogini (jota siis enää ole) oli ns. lifestyleblogi ja voisikin sanoa, että se oli silloin aikaansa edellä. Jossain vaiheessa sitten kyllästyin lifestyle-aihepiiriin. Sen jälkeen olen kirjoittanut yhtä blogia esikoisen odotuksesta vuonna 2008-2009 ja toista talonrakentamisprojektista 2008-2010. Sisustusassariblogin perustin aikoinaan sisustusideoiden jakamiseen.

2. Minkälaisessa asunnossa asuisit ja missä, jos saisit vapaasti valita?

Kyllä tämä nykyinen omakotitalo on talona juuri sellainen missä tykkään asua. Ehkä tontti voisi olla isompi ja vaikkapa jossain korkealla paikalla, jotta olisi enemmän tilantuntua eikä naapuritalojen seinät olisi ihan vieressä.

3. Lempiohjelmasi?

Minulla ei ole tällä hetkellä lempiohjelmaa. Katson tosi vähän televisiota muutenkin. Aikoinaan tykkäsin kovasti T.I.L.A-ohjelmasta ja Innosta silloin kun siinä oli vielä Marko.

4. Mistä haaveilet?


Tällä hetkellä varmaan kiirettömästä elämästä :) että pääsisi pois jatkuvasta oravanpyörästä ja osaisi elää kiinni tässä hetkessä.

5. Lempijuomasi?

Lidlin hiilihappovesi ja siihen vähän mehutiivistettä :)

6. Mitä kadut elämässäsi?

En oikeastaan mitään :)

7. Minkä hankinnasta haaveilet?

Haaveilen kesämökistä jossain ihanassa paikassa, jossa ei olis muita ihmisiä lähimainkaan - vain vettä ja luontoa ympärillä. Ei TV:tä, ei nettiä - okei sähköt vois olla, mutta ei pakko. Olis pieni puusauna, grillikota ja mökki. Ei mitään luksusta, ihan peruselämää ja sellaista, että aivot saisi levätä kaikelta maailman hektisyydeltä.

8. Mikä on kauneinta kodissasi?


Jaa'a. Varmaan erkkeri, jossa paljon ikkunoita ja valoa. Ja toinen kiva on meidän takkaseinä, kun takassa on tuli. Mutta oikeesti kauneinta on tietty se, että koko perhe on koolla ja nautitaan toistemme seurasta :)

9. Minkä asian muuttaisit kodissasi?

Kodinhoitohuoneeseen laittaisin puolimetriä leveyttä lisää.

10. Tuoksu, joka saa sinut huumaantumaan?


Kyllä se on Tampereen Arboretumin ruusupuisto silloin, kun kaikki alueen ruusut ovat kukassa. Ihan mieletön tuoksu!

11. Epämiellyttävin asia minkä tiedät?

Tää nykymaailman asenne: kaikki tässä heti mulle nyt ja sit jos ei onnistu, niin sit vaan otetaan se mikä muka itselle kuuluu. Eli siis ylpeä ja itsekäs asenne on mielestäni epämiellyttävää.


Tässä vielä kyssäreitä vapaasti otettavaksi. Laita ihmeessä minulle tänne viestiä, jos vastaat näihin omassa blogissasi.

1. Jos voisit vaihtaa ammattia, mihin vaihtaisit?
2. Jos pääsisit esiintymään johonkin tv-sarjaan, mihin haluaisit?
3. Lempiherkkusi?
4. Missä asiassa olet erityisen hyvä?
5. Mihin haluaisit matkustaa?
6. Jos saisit jotain muuttaa itsessäsi, mitä muuttaisit vai muuttaisitko mitään?
7. Mikä on elämäsi tärkein asia?
8. Kuka sai sinut viimeksi häkeltymään?
9. Entä kuka nauramaan?
10. Kenen kanssa haluaisit viettää laatuaikaa?
11. Jos olisit julkkis, millainen olisit ja millaisia lööppejä sinusta saisi lukea? :D



Ihanaa ja aurinkoista keväänjatkoa kaikille!



18. tammikuuta 2013

Keittiöjakkaran tuunaus

Tuunasin syksyn aikana vanhan keittiöjakkaran, joka on kulkenut mukanani aina opiskeluajoista lähtien. Kyseessä on siis se perinteinen koivuaskelmainen keittiöjakkara, joka löytyy useimmista kodeista. Vuosien saatossa jakkara on ollut kovassa käytössä ja saanut jos jonkinlaisia kolhuja.

Kolhuista huolimatta, jakkara on edelleen tukeva ja toimiva. Koivun väri jakkarassa on kellastunut vuosien saatossa eikä meidän kodissa ole muita vastaavan värisiä huonekaluja. Uutta jakkaraa en edes harkinnut, sillä pidän tästä vanhasta jakkarasta. Se on kevyt kantaa paikasta toiseen yhdelläkin kädellä ja myös riittävän korkea, jotta sitä voi tarvittaessa käyttää myös istuimena keittiötason äärellä.

Näin homma eteni

Maalaukseen käytin työpöydästä jäänyttä Tikkurilan Helmi-kalustemaalia. Ennen maalausta, irrotin askelmat jakkarasta ja puhdistin niiden pinnan. Askelmien vanha lakkapinta olikin melkein kokonaan kulunut pois. Maalasin askelmat kahteen kertaan huonekalumaalaukseen tarkoitetulla sudilla ja annoin askelmien hyvin kuivua maalauskertojen välissä. Sitten vain askelmat akkuporakoneella ja ruuveilla takaisin paikoilleen.

Mitäs pidätte? Omasta mielestäni tosi kiva - hintakaan ei päätä huimaa, sillä tuunaus oli kalustemaalipurkin jämistä johtuen käytännössä ilmainen.