Sivut

2. huhtikuuta 2014

Henkilökohtainen paljastus

En yleensä kovin henkilökohtaisia asioita blogissani jaa, mutta tämä asia on jo pitkään kutkuttanut mieltäni ja ajattelin sen nyt teillekin jakaa. Varmaan moni miettii näitä samoja asioita. Kyse on siis väreistä, mutta ei tällä kertaa sisustusväreistä vaan pukeutumisväreistä.

Itse olen aina rakastanut pukeutua mustaan ja vaatekaappini rakentuikin vielä vuosi sitten mustan varaan, kunnes iski jokin totaali kyllästyminen "olla aina mustissa". Eräs työkaverini pukeutui kauniisti ja hän näytti aina hyvältä erilaisissa väreissä ja kyselinkin, että mikä on hänen pukeutumisensa salaisuus. Hän kertoi käyneensä BC-värianalyysissä vuosia takaperin ja suositteli sitä minullekin.

Pienen harkinnan jälkeen (värianalyysi ei ole mitään halpaa lystiä!) päädyin parin tunnin mittaiseen BC-värianalyysiin ja täytyy kyllä sanoa, etten ole katunut päivääkään! Löysin aivan uuden maailman väreineen ja mikä kivointa, löysin värit, jotka sopivat minulle.

Värianalyysissä katsottiin tarkasti ihoni sävy erikoisvalaistuksessa ja sen perusteella minulle alettiin kokeilla eri värisiä kangasliuskoja rintakehään ja dekolteeta vasten. Hyvin pian näin itsekin, miten etenkin musta ja tummat värit veivät kasvoiltani kaikki värit, kun taas tietyt kylmät värisävyt saivat kasvoni loistamaan ihan kuin ne olisi meikattu eri tavalla. Ihokin näytti sileältä ja virheettömältä tiettyjen värien kanssa.

Minun kohdallani värianalyysin tulos oli viileä kesä. Alla olevassa kuvassa näkyy osa kesän väreistä.


Värianalyysi kesti parisen tuntia, jonka aikana katsottiin minulle sopivat värisävyt, korut ja meikit ja sain opastusta vaatekaapin rakentamiseen ja uudistamiseen. Voin kertoa, että niin vaatekaapin kuin meikkipussinkin sisältö meni uusiksi. Vaatekaapissa oli tuolloin ihan liikaa mustaa ja muutenkin vääriä värejä minulle. Meikkipussissa oli myöskin väärän värisiä luomivärejä ja kuulemma karsea meikkivoide minun ihotyypilleni.


Analyysin lopuksi minulle loihdittiin "kesäihmisen" meikki ja voin kertoa, että sen päivän aikana sain kuulla
kyllä erittäin mukavia kommentteja. Moni kysyi, että mitä minulle on tapahtunut - ihan kuin kasvoni hehkuisi :)

Parituntisen analyysin päätteeksi sain mukaani muovitaskun, jossa on tallessa kesäihmisen kankaiset väriliuskat, koru-, silmälasi- ja muut asusteohjeet. Tämä pikkumuovitasku kulkeekin nykyään aina laukussa mukana.

Väriliuskoilla on helppo tehdä ostoksia. Sen voin todellakin allekirjoittaa nyt vuoden verran tätä uutta värikkäämpää tyyliä eläneenä :)  Alla oleva uusi laukkukin löytyi väriliuskojen avulla alennuksesta ja olen tykännyt laukusta kovasti - en varmaan olisi entisessä elämässäni ikikuuna päivänä ostanut ruskeaa laukkua, koska valitsin ennen vaatekaappiini ja laukkukaappiini lähestulkoon vain mustaa.



Vaatekauppaan on nykyisin helppo ja mukava mennä, kun ei tarvitse jokaista rekkiä käydä läpi vaan silmä poimii ne "omimmat" värit ja sitten voi tutustua niihin vaatekappaleisiin tarkemmin. Vuoden aikana ei ole tullut tehtyä yhtään ns. virheostosta. Pikemminkin olen tavallaan säästänyt vaateostoissa ja tehnyt muutamia ihan huikeita vaatelöytöjä, joita en todellakaan olisi osannut päälleni laittaa ennemmin. Värit, joita en ennen osannut edes kuvitella päälleni, ovat olleet ihan mahtavia.

Vaatestressi on siis jotenkin hävinnyt. No okei, nyt raskausaikana tietty tilanne on eri, koska äitiysvaatevalikoima ei ole järin laaja, mutta kuitenkin.

Sisustusassarin Facebookin puolella on nähtävissä kuvia meikäläisestä "oikeissa" ja "väärissä" väreissä. Käykää ihmeessä tykkäämässä ja tsekkaamassa, miten karseelta näytän etenkin niissä väärissä väreissä :)


-----
Mikä ihmeen BC-värianalyysi? Lue lisää Imagoforum

6 kommenttia:

  1. Heti piti lähtä kurkkimaan fb:n puolelle ja kylläpä on ero melkoinen, hieno muutos kerrassaan :)

    VastaaPoista
  2. Kiitti Johanna :) oli kyllä itsellekin avartava kokemus, kun tuli nuo kuvat otettua. Niistä todellakin näkee eron :)

    VastaaPoista
  3. Niin nättiä, niin nättiä. Oikea muodonmuutos! Uskaltaisinkohan minäkin mennä värianalyysiin?

    VastaaPoista
  4. Kiitos kiitos :) suosittelen kyllä lämpimästi :)

    VastaaPoista
  5. Värianalyysi voisi kyllä olla kiinnostava, täällä kanssa päävärinä musta ja tiedän, ettei missään nimessä ole minun värini....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä kokemuksena mukava ja hyödyllinen. Sitä alkoi nähdä ihan eri tavalla värit :)

      Poista

Hei, luen mielelläni kommetteja. Jätä ihmeessä omasi :)